Vuonna 1929 Aarne ja Lyydia päättivät muuttaa pois Aarnen lapsuudenkodista. He ostivat pienehkön maatilan muutaman kilometrin päästä Sievin kirkonkylältä ja asettuivat sinne pienten poikiensa Jorman (v. 1928) ja Olavin (v. 1929) kanssa. Murheellinen esikoispojan menetys oli eletty läpi ja Lyydian oli helpompaa hengittää, kun yhteiselo appivanhempien kanssa jäi taakse. Nyt nuoripari saisi itse olla oman kotinsa isäntä ja emäntä. Maatilan nimenä oli Rujula, se oli noin 20 hehtaarin kokoinen viljelytila, jossa oli myös karjaa, kuten muutama lehmä, lampaita, kanoja ja hevonen. Molempien puolisoiden pienet säästöt sekä pankin myöntämä laina mahdollistivat nuorelleparille oman maatilan hankkimisen.
Aarne toimi myllärinä
Aarne hoiti tilaa ja teki ansiotyötä myllärinä paikallisessa osuuskunnan perustamassa vesimyllyssä. Myllärin työ oli kausiluontoista ja vaati toisinaan päiväkausia kestävää läsnäoloa myllyllä. ”Se oli 24 tuntia talon aikaa ja loppu omaa”, kuvaili ukkini isänsä ajankäyttöä. Myllyn toiminta vaati talviaikana sitä, että vettä kerättiin ensin padon yläpuolelle, jotta sitä voitiin sitten pyörittää. Veden keruuvaihe ja myllyn pyörittämisvaihe kestivät vuoron perään viisi – kuusi tuntia kumpikin.
Mylläri pääsi välillä pitkälleen myllykamarin penkille töiden lomassa. Myllytuvassa eli -kamarissa oleili myös asiakkaita eli muita kyläläisiä. He joutuivat toisinaan odottelemaan viljojen jauhatusta usein pitempiäkin aikoja riippuen ruuhka-ajoista. Myllykamarissa on arvatenkin miehet keskenään monesti parantaneet maailmaa puhumalla ja pitemmän kaavan mukaan. Myllykuormia rahdanneet hevoset kiinnitettiin puomiin, joka sijaitsi myllyn luona ja hevoset kuljettivat valmiit jauhot toimituksen loputtua takaisin. Myllyssä jauhettiin mm. ohraa, ruista ja rehuviljaa.
Myllärin työssä oli eduksi Aarnen sosiaalinen luonne. Aarne tunnettiinkin joviaalina miehenä joka mielellään keskusteli kylän asioista ja maailman menosta, myös politiikasta. Vaimolta puolison työt vaativat itsenäistä ja kestävää luonnetta, kun lapset, koti ja karja olivat pitkiä aikoja yksin hänen vastuullaan. Näistä kaikista Lyydia selvisi kuten myös siitä, että perheen nuorempi poika Olavi oli hyvin usein sairaana ja kuumeessa ja vaati paljon äitinsä huomiota. Aikuisiässä jatkuva sairastelun syy selvisi : Olavi oli sairastanut lapsena tuberkuloosin.
Pelottava tilanne – tuli on irti!
Jorma-ukki muisteli haastattelussa lapsuuttaan ja hänelle yksi mieliinpainuvimpia asioita oli, kun lapsuudenkodin navetassa syttyi suuri tulipalo. 30-luvun alkupuolella Lyydia-äiti oli joutunut sairaalaan umpisuolen puhkeamisen takia ja hänen siskonsa Martta tuli hoitamaan siksi aikaa taloutta. Navettaan oli hankittu höyrykeitin, jossa oli tulipesä ja jonka yläosasta päästettiin höytyä rehujen kuumennusta varten. Martalle oli tapahtunut tottumattomuuttaan vahinko laitteen vipujen käytössä, tuli oli levinnyt ja navetan katto syttyi palamaan. Oli pimeää, irtipäässyt tuli loimotti pelottavasti taivasta vasten ja isä Aarne ampui haulikolla taivaalle useita kertoja. Siihen aikaan apua hälytettiin paikalle tällä tavoin. Palossa koko navetta tuhoutui, lehmät onnistuttiin pelastamaan, mutta joitakin lampaita menehtyi.
Pula-ajan seurauksena perhe joutui luopumaan kodistaan
Kovin montaa vuotta perhe ei saanut Rujulassa lopulta asua. 1930-luvun tahloussuhdanteet olivat poikkeukselliset. Lyydia ja Aarne Kallio olivat monien muiden kyläläisten tapaan uskaltautuneet ottamaan lainaa, frangimääräisenä, ranskalaisesta pankista, ukkini muisteli. Suomeen tuli hyvin voimakas inflaatio ja markan arvo putosi hetkessä puoleen. Se tarkoitti että käytännössä velka piti maksaa kaksinkertaisena takaisin ja korkojen kanssa. Ihmiset joutuivat yleisesti pulaan, eikä niskassa olleet vain omat, vaan toistenkin velat. Monet tilalliset olivat nimittäin olleet takaajina sukulaisilleen, ja kun ketju lähti liikkeelle niin tilanteen seuraukset etenivät laajalle. Vain harvat selvisivät tilanteesta taloudellisesti.
Aarne ja Lyydia joutuivat luopumaan kodistaan pakkohuutokaupassa. Koko omaisuus ja kummankin säästöt menivät. Ulosottomies virkapuvussaan toimitti huutokauppaa, jossa kaikki maa- ja metsäomaisuus, tila ja mitä talosta irti saatiin, myytiin. Työkalut, huonekalut, hyvät vaatteetkin. Huutokaupan tilityksen jälkeen pankki sai täysimääräisesti rahansa takaisin, mutta perheenjäsenille ei jäänyt muuta kuin vaatteet joita heidän päällänsä oli ja yksi hevoskärrillinen tavaraa, jota huutokaupassa ei noteerattu. Perhe sai uudet makuusijansa isosta talosta, johon oli muuttanut runsaasti vuokralaisia ja joka sijaitsi lähellä Aarnen lapsuudenkotia. Siinä perhe asusteli vuoden päivät, ennen kuin seuraavana vuonna eli vuonna -35 Aarne sai työpaikan viereisestä pitäjästä, Ylivieskasta ja perhe muutti sen myötä sinne.
Ukkini koki siis lapsena oman kotinsa menetyksen ja perheen joutumisen taloudelliseen vararikkoon. Ei tarvitse olla kummoinenkaan psykologi että voi ymmärtää sen merkinneen kovaa kolausta perusturvallisuudentunteelle. Yhtäkkiä voi menettää hyvin paljon, kokonaisen oman kodin, ja näin on suomalaisessa yhteiskunnassa käynyt tuona aikana hyvin monille. Eivät pelkästään evakot ole joutuneet luopumaan omista kodeistaan. Ukkini oli kuitenkin elämänmyönteinen luonne joka suhtautui positiivisesti ihmisiin. Niitä ominaisuuksia koeteltiin jo varhain lapsuudessa.