Salomon Kulju (s. 1820) riehui Kalistajan piiskahäissä

Tämä teksti on jatkokertomus eli loppuosa Kuljun körttiukoista, isä-Salomonista ja poika-Jussista. Kertomus pohjautuu Olavi Kareksen viisiosaiseen kirjasarjaan ”Heränneen kansan vaellus” (WSOY 1950) kuten myös edellinen kirjoitukseni.

Muiden herätysliikkeiden jäsenten tapaan myös körttiläiset kantoivat huolta uskonperintönsä säilymisestä ja siirtymisestä seuraaville sukupolville. Heränneet vanhemmat olivat syvästi huolissaan siitä, että lapset luopuisivat uskon tieltä ja antautuisivat maailman tapojen, kuten tanssin, yöjuoksun ja juoppouden, valtaan. Niinpä keinoja villiintymisen lopettamiseksi mietittiin. Oli pantu merkille, että etenkin hääseurojen jälkeen herännyt nuoriso lähti helposti omille teilleen. Nurmon seudun nuorisoa erityisesti varoitettiinkin siitä, että jos elämä ei muutu, siitä tehdään jyrkkä loppu ja asiaan tullaan tarttumaan kovalla kädellä.

Joulukuun 27. päivä vuonna 1885 oli Nurmon seudulla körttihäät, ns. Kalistajan häät. Körttihäät olivat siihen aikaan kaksipäiväiset ja häävieraat yöpyivät lähitaloissa ja lähikylien ystävien luona. Vihkijänä toimi H.L. Hellsberg ja hääseuroissa illalla puhuivat ainakin vihkipappi sekä Salomon Kulju. Seurojen jälkeen todettiin jälleen, että suuri joukko nuorisoa oli karannut ja lähtenyt läheiseen kylään. Vanhemmat suivaantuivat nyt pahemman kerran ja lähtivät heidän peräänsä. He, jotka kiinni saatiin, kuljetettiin takaisin juhlapaikalle vanhempiensa eteen ja siellä pidettiin jonkinlainen istunto, jossa käsiteltiin myös nuorten aiemmat yöjuoksut ja juopottelut. Kaikki syylliset piiskattiin, ja piiskaajina toimivat ”heränneiden ensirivin miehet” mukaan lukien Salomon Kulju. Heränneen kansan historia -kirjan lehdillä mainittiin myös muutaman muun miehen ja naisen nimet. Miehet piiskasivat pojat ja naiset tytöt. Nuoria lyötiin jopa raipoilla ja riimunvarsilla niin, että ainakin yksi joutui turvautumaan lääkärin apuun.

Väkivaltaisuudesta ei seurannut mitään hyvää. Tuomareiksi ryhtyneet myönsivät jälkeenpäin aiheuttaneensa vain ja ainoastaan ikävyyttä. Paikallinen kirkkoherra Tallroth ja nimismies Hjelt päättivät yhdessä ns. lakaista tapahtuneen maton alle, kun siitä uhkasi tulla käräjäjuttu, eli oikeudenmukaisesti eivät toimineet hekään. Tämä luonnollisesti lisäsi rangaistuksi joutuneiden nuorten katkeraa mieltä. Kirjoittajana lisään tähän, että totta tosiaan tämän katkeroitumisen voi ymmärtää. Kuritusväkivalta oli suomalaisessa kulttuurissa tuolloin vielä sallittua vanhempien ja lasten tai isäntäväen ja palkollisten välisissä suhteissa. Lasten ruumiillinen kurittaminen nimettiin rangaistavaksi rikokseksi Suomessa vasta vuonna 1986. Luettaessa Raamattua sieltä toki löytyy kohta, jossa kehotetaan isiä olemaan säästämättä vitsaa. Kirjaimellisesti tulkiten ja umpimähkään valitut raamatunlauseet johtavat ihmisiä muunlaiseenkin hulluuteen, kuten mustaa huumoria edustava vitsi kertoo. Eli avataan evankeliumeista ensin kohta, jossa todetaan ”Juudas … meni pois ja hirttäytyi.” (Matt. 27:5) ja seuraavaksi luetaan Jeesuksen sanat ”Mene ja tee sinä samoin”. (Luuk. 10:28, KR38). No joo… ajatuksena oli siis havainnollistaa, että meidän ihmisten kannattaa ensin harkita ennen kuin tohotetaan ja hölmöillään omiin hätäpäisiin tulkintoihin perustuen.

Salomon Kuljun (1820 – 1895) nuoruutta sivutaan Kareksen kirjoissa. Aviottomana lapsena vuonna 1820 syntynyt Salomon oli nuoruudessaan suruton ja huono mies, mutta joutui sitten syntiensä tähden sisäisesti ahtaalle ja heräsi hurskaasti uuteen elämään. Lapualla asuessaan hän teki räätälin töitä, ja häntä nimitettiin myös ”Räätäli-Saluksi”. Nuorena miehenä hän pyydysti petoeläimiä ja valmisti mm. asuntonsa lähelle Pihlajamaahan susihaudan. Ns. sukkelatuumaisena miehenä hän suunnitteli ansansa niin, että suden pudotessa hautaan sinne asetettu luodikko laukesi samalla ja tappoi eläimen. Parikin kertaa kävi kuitenkin niin, että hänen toimistaan seurasi tulipalo kun esim. luodikko laukesi väärin tai kytövalkea ryöstäytyi irti. Hän selvisi kuulemma ilman käräjiä, kun kirkkoherra Niilo Kustaa Malmberg oli puhunut hänen puolestaan metsänomistajille.

Salomon Leenanpoika Kulju (1820 – 1895) avioitui Hedvig Iisakintytär Rosendahlin (1815 – 1895) kanssa. He saivat kahdeksan lasta, joista esikoisena syntyi Juho Kustaa Salomonpoika, tuttavallisemmin Jussi Kulju (1839 – 1906). Jussi toimi isänsä tavoin myllärinä ja hänet tunnettiin heränneitten seuroissa. Jussista on säilynyt jälkipolville mainesana ”kompapuheinen” eli hän on ollut sanaleikkien ystävä. Muistelmissaan herännäispappi Antti Haikola mainitsi ”Kuljun ukon” eli Jussi Kuljun kertoessaan matkoista, joita heränneet tekivät paikasta toiseen pitääkseen seuroja eri puolilla maakuntaa. Haikola kertoi käyneensä Kuljun ukon kanssa ”seikkailurikkaalla matkalla” aina Pihtiputaalla asti kulkien osaksi veneillä ja osaksi Kuljun hevosella ”Kissalla”, joksi hevonen oli nimitetty. Kuljun ukolla lienee siis ollut omintakeista huumorintajua. 🙂

Salomon ja Jussi, isä ja poika Kulju, tekivät tosiaankin työtä mylläreinä ansaiten siten elantoaan. Heidän tarinaansa on tallennettu myös erääseen pohjanmaalaiseen ralliin / veisuun, josta on jäänyt jälkipolvelle muistoksi yksi säkeistö. Jotta sen sisällön ymmärtäisi, kannattaa muistaa suuret nälkävuodet 1866 – 1868, jotka ajoittuivat näiden miesten elämänuralle. Jussin poika Salomon Juhonpoika Kuljun (1864 – 1925) tarina on sitten jo oma lukunsa ja kerrottu jo aiempien tekstien joukossa. Jussin pojista hän ja neljä seuraavaakin poikaa muuttivat Amerikkaan asti voidakseen saada elantoa. Nälkä ja köyhyys lienee ollut tuttua heillekin noiden vuosikymmenien lapsina. Mutta tuo ralli, se menee näin:

Ootteko nähneet Kuljun Jussia Salomonin uuvella myllyllä? Jyvät oli loppu, jauhot oli loppu ja viimeinen leipä hyllyllä!”

Tällä kertaa on hyvä lopettaa tähän, näihin sanoihin ja tunnelmiin.