Kirjoitustaidosta ja koulunkäynnistä 1800-1900-lukujen vaihteessa
Okkosen sukukirjassa mainitaan Paavo Okkosen (1862 – 1924) lisänimestä ”Nokka-Paavo”, joksi kyläläiset häntä kutsuivat. Hänet tunnettiin valistuneena ja kirjoitustaitoisena miehenä, jonka puoleen kyläläiset kääntyivät esim. tarvitessaan apua asiakirjojen laatimiseen. Kirjoitustaito ei ollut tuolloin itsestään selvää jokaiselle, vaikka lukea kaikki ripille päässeet osasivatkin. Kun joku osasi lukemisen lisäksi kirjoittaa, siitä oli hyötyä monelle lähipiiriläiselle. Useimmat aikuiset osasivat kirjoittaa nimensä tai ainakin nimikirjaimensa, mikä riitti myös virallisiin asiakirjoihin. Pekan äidin Leena Meriläisen, os. Kokkosen (1850-) puumerkki ”LM” on säilynyt vuodelta 1899 puolisonsa Pekka Meriläisen perunkirjassa, joka löytyi digitaalisesta arkistosta Nurmeksen kohdalta (digihakemisto.net)
Paavo perheenisänä arvosti tietojen ja taitojen kartuttamista, ja hän halusi antaa koulutuksen myös tyttärelleen, joka oli kirkonkirjojen mukaan kuuromykkä. Miina Sofian (1893 – 1915) kohdalla Nurmeksen seurakunnan lastenkirjassa mainitaan ”Hyväksytty Kuopion kuuromykkäin kouluun”. Rippikirjasta löytyy maininta ”kuuromykkä, puhuu”. Miinan elämästä ja opintiestä kerrotaan lisää myöhemmin.
Muistiinpanoja Nurmeksen kouluista 1800 – 1900 lukujen vaihteessa
Veijo Saloheimon kirja ”Nurmeksen historia” on oivallinen teos Nurmeksen lähi- ja paikallishistoriasta kiinnostuneille. Sen pohjalta olen koonnut muistiinpanoja koskien koulunkäyntiä Nurmeksessa viime vuosisatojen vaihteessa.
Nurmeksen laaja pitäjä jaettiin koulupiireihin. 1870 – 1880-luvulla pitäjässä oli koulumestari, joka kulki koulupiireiksi nimetyissä kylissä ja piti niissä kussakin lapsille kiertokoulua viikon syksyllä, viikon keväällä. Työtä oli paljon ja palkanmaksu ontui, joten opettajat vaihtuivat tiheästi ja käytännön tasolla koulutuksen toteuttaminen ontui. Tavallisen rahvaan lasten kouluttaminen oli asia, joka jakoi asioista päättävien eli kirkonmiesten ja isäntien sekä perheiden vanhempien mielipiteet kahtia. Jotkut heistä olivat innokkaita ja halusivat toiminnan heti käyntiin, kun taas toisten mielestä koulutus oli tarpeetonta ja aiheutti vieläpä kulujakin. Koulujen taloutta kun ylläpidettiin pitäjäläisiltä kannettavilla veroilla. Yksimielisyyttä ei löytynyt, minkä takia päätös lykkääntyi vuosi vuodelta eteenpäin, ja näin oli Nurmeksessa kuin monella muuallakin paikkakunnalla.
Lopulta vuonna 1896 saatiin tehtyä päätös, jonka mukaan pitäjä jaettiin neljään koulupiiriin. Jokaisessa koulupiirissä oli oma opettaja, joka vastasi koulun pitämisestä kiertäen talosta toiseen koulupiirinsä alueella. Koulua pidettiin vuoron perään kussakin talossa, jolla tasattiin aiheutuvaa rasitusta. Opettaja kuljetti vähäiset opetusvälineensä paikasta toiseen, ja oppilaille talojen pöydät ja penkit kävivät pulpeteista. Koulua pidettiin kuusi viikkoa per lukukausi kussakin piirissä. Oppiaineet olivat sisäluku, kirjoitus, raamatunhistoria, katekismus ja laskento.
Käytännön haasteita riitti. Oppilasmäärä vaihteli suuresti samankin lukukauden aikana, kun jotkut muistivat vasta koulun alettua tulla mukaan ja toiset kiirehtivät jo pois ennen kauden loppua. Suuri osa lapsista oli kokonaan koulutoimen ulkopuolella, sillä oppivelvollisuutta ei ollut. Samaa opetusta olivat kuuntelemassa alle 10-vuotiaita, jotka opettelivat vasta aakkosia, kuin myös rippikouluikäisiä, jotka petrasivat tietojaan läpäistäkseen rippikoulun. Opettajat olivat epäpäteviä, usein lukkarinpoikia, joilla ei ollut ymmärrystä opetusopista ja kurinpito saattoi olla hyvinkin omavaltaista.
Ensimmäinen kansakoulu Nurmeksen kirkonkylään saatiin perustettua jo vuonna 1880. Kansakoulu oli tarkoitettu 10-16-vuotiaille pojille ja tytöille, ja pääsyvaatimuksena oli sisälukutaito ja kiertokoulun oppimäärä. Oppilaita tuli luokat täyteen, mikä kertoo suuresta opinhalusta. Myöhemmin kansakouluja perustettiin lisää, mikä lisäsi mahdollisuuksia koulunkäyntiin lapsille laajoilla ja syrjäisillä alueilla.