Välikatsauksen paikka
Teen tällä kertaa blogini välikatsausta eli yhteenvetoa kaikesta mitä olen tähän mennessä kirjoittanut. Sukutarinoiden kirjoittajana olen huomannut, että kun ns. kääntää yhden kiven eli kun selvittää yhden isovanhemman elämänkulkua, avautuu siinä ikään kuin monihaarainen polku ja kun lähtee selvittämään yhtä polunhaaraa, saattaa uppoutua sen pariin pitkäksi aikaa. Sitten jossain vaiheessa havahtuu ja huomaa, että tämä yksi henkilö kytkeytyy seuraaviin henkilöihin monin eri tavoin. Jokainen yksittäinen henkilö on tärkeä osa, mutta kuitenkin vain osa ”suurta suvun tarinaa”. Ja taas onkin aika mennä eteenpäin ja siirtyä seuraavaan henkilöön, ja siinä samalla voi kummuta taas monta uutta tarinan alkua.
Olen käsitellyt tähän mennessä isäni puoleista sukua. Äitini suku on alkanut myös väikkyä mielessäni, tiedän siihen kuuluvan monia mielenkiintoisia hahmoja. Mutta isänkin suvun puolella on tärkeitä tarinoita kerrottavana, joten pysyttelen vielä sen parissa.
Ensin aloin kirjoittaa isänäidistä eli Margit-mummista. Margit Partasen, os. Okkosen (1927 – 2016) sukujuuret ovat Nurmeksessa, vaikka hän syntyikin Loimolassa nykyisen Venäjän Karjalan puolella. Margitin sukupuuhun kuuluu ennen kaikkea Okkosia sekä äidin että isän puolelta, sekä Meriläisiä. Myös mm. Rautiainen, Timonen ja Kokkonen ovat tulleet esiin yksittäisten esi-isien ja -äitien sukuniminä.
Isänäidin jälkeen siirryin isänisän eli Osmo Partasen (1920 – 2003) sukuun, ja olen käsitellyt tähän mennessä hänen äidinpuoleista sukuaan. Isänisänisän eli Juho Reetrikki Partasen (1885 – 1970) sukupuu on vielä avaamatta tällä areenalla. Osmon vanhempien Juhon ja Leenan kirjeenvaihto vuosilta 1917 – 1920 on puhtaaksikirjoitettuna hallussani. Nuo vanhat kirjeet ovat sukututkijan silmin katsoen melkoinen aarre – niissä on paljon sellaista mikä on koskettanut, huvittanut ja ihmetyttänyt minua, kun tutustuin kirjeisiin sata vuotta myöhemmin. Nuorenparin rakkaustarinan seurauksena syntyi Osmo Antero vuonna 1920, tuttavallisemmin Osmo-ukki.
Osmon äiti Helena Maria ”Leena” Partanen os. Viitanen (1900 – 1976) ja äidinäiti Kaisa Viitanen os. Hyttinen (1874 – 1959) ovat henkilöitä, joiden elämästä olen kirjoittanut useampiakin artikkeleita blogiini. Tarkastelun kohteena on ollut Kaisa Viitasen (os. Hyttisen) lapsuudenperhe, johon kuuluivat vanhemmat Aapo ja Helena Hyttinen sekä yhdeksänhenkinen sisarussarja. Kaisan asema oli 2. / 9 tuossa sisarussarjassa. Kaisa avioitui lieksalaisen Antti Viitasen (1871 – 1912) kanssa, ja he ehtivät saada seitsemän lasta. Olen kertonut Viitasen perheen elämänvaiheista ja varsinkin sellaisista asioista, jotka ovat kiinnostaneet minua – niissä on ollut elämän todellista ”draamaa”, yllätyksellisyyttä ja ne ovat vaikuttavia tositapahtumia kyseisen sukuhaaran historiassa. Näitä tapahtumia ovat olleet etenkin Antin työ vanginvartijana, perheen koti vankituvan yhteydessä, Antin kuolema vankikahakan seurauksena ja Kaisan selviytyminen suuren lapsikatraan kanssa leskeksi jäätyään.
Kaisan ja Antin lapsista Otto Viitanen (1903 – 1929) kuoli nuorena traagisessa tapaturmassa, ja aiheen ympäriltä löytyi paljon aineistoa kirjoittamiseen. Olen kirjoittanut lyhyesti muista Kaisan lapsista, kuten Aarnesta, Väinöstä ja Mirjamista. Olen käynyt kaiken kaikkiaan antoisia keskusteluja sekä saanut kirjoitusideoita, kun olen ollut yhteyksissä Erkin ja Paulan kanssa, jotka ovat näiden henkilöiden lapsia eli Kaisan lastenlapsia.
Viitasen pariskunnan tytär Leena avioitui siis Juho Partasen kanssa, he saivat yhden lapsen, Osmon, ja yhden lapsenlapsen Pentin eli isäni, ja sitä kautta minäkin kytkeydyn sukuun. Olen tavannut isomummoni Leenan lapsena, ja meidät on ikuistettu yhteiseen valokuvaankin, joka on tämän kappaleen alapuolella. Kuvassa on päiväys 22.7.1976. Olen ollut tuon kuvan aikaan alle kolmevuotias. Minulla on jonkinlainen hatara mielikuva siitä, että olemme vierailleet hänen luonaan ja kahvipöydässä on ollut tarjolla suklaanappeja, niistä olen pitänyt 🙂 Toisessa alla olevassa kuvassa on päiväys 6.10.1973 ja tämä kuva on otettu ristiäispäivänäni. Kuvan ikä silloiset filmimateriaalit yms. saavat aikaan sen, että kuva ei ole kovin tarkka ja värit on muuntuneet, mutta siitä voi erottaa kuitenkin isäni, Leena-isomummon ja Osmo-ukin sekä minut, eli neljä peräkkäistä sukupolvea. Ristiäiseni pidettiin tuolloin Lieksassa, koska siellä asuivat sekä isäni että äitini lapsuudenperheet ja lähisukulaiset, ja vanhemmillani oli sinne vahvat siteet, vaikka he olivat muuttaneet pari vuotta aiemmin Espooseen, jossa minä synnyin.
Nuo kuvat symboloivat minulle elämänkulkua, sitä, miten sukupolvet seuraavat toisiaan. Kuva Leena-mummosta ja minusta otettiin heinäkuussa 1976. Kaksi kuukautta kuvan ottoajankohdan jälkeen, syyskuussa 1976, Leena kuoli kotonaan sydänkohtaukseen. Hänestä en muista omakohtaisesti juuri mitään, mutta kuvaa katsoessa on hauskaa ajatella että olemme kuitenkin kohdanneet, isomummo ja alle 3-vuotias lapsenlapsenlapsi. Hänen tarinansa on osa minun tarinaani. Oma roolini ja tehtäväni tässä vaiheessa on laittaa niin hänen kuin muidenkin sukumme edesmenneiden ihmisten tarinoita talteen. Kun kirjoitan talteen muistoja ja julkaisen kuvia heistä, haluan vahvistaa heidän ”muistojälkeään” sukumme tarinassa. Tämän myötä sukutarinat avautuvat helpommin seuraaville lukijoille, joita se saattaa kiinnostaa.