Viimeiset vaan ei vähäiset – veljekset Antti ja Johannes Hyttinen perheineen
Yhdeksänhenkisestä Hyttisen sisarussarjasta on esittelemättä vielä kaksi nuorin jäsentä jälkipolvineen. Antti ja Johannes, nyt on heidän vuoronsa. Enemmän kuin heistä kertyi kuitenkin tietoa Johannes Hyttisen pojasta Veikko Hyttisestä, josta kerron tämän artikkelin lopussa.
Antti Adolf syntyi 21.10.1885 Vuonislahdessa Aapo ja Helena Hyttisen perheeseen. Hänestä on säilynyt alla oleva yksilökuva, minkä lisäksi hän on myös äitinsä Helena Hyttisen hautajaiskuvassa.
Antti avioitui enolaisen Kaisa Stiina Saarelaisen (12.6.1883 – 4.8.1961) kanssa. Heille tiedetään syntyneen kaksi tytärtä, Linda Ester (s. 26.12.1908) ja Olga Helena (s. 31.7.1911). Linda Esterin myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa, Olga Helena avioitui Pekka Iisakki Turusen kanssa ja he saivat kolme lasta. Antin tiedetään kuolleen 28.9.1949 eli 63-vuotiaana.
Johannes Flemming, perheensä kuopus, syntyi keskellä heleää heinäkuuta 18.7.1888. Hän kuoli 3.5.1965 eläen siten 76-vuotiaaksi. Johannes avioitui Margareta Paavontytär Rädyn kanssa (9.2.1890 – 16.4.1969). He saivat yhdeksän lasta:
- Vilho Markus 14.1.1911
- Aarne Johannes 1.5.1913
- Veikko Ilmari 14.7.1914 – 6.8.2017
- Kauko Aaprami s. 14.12.1916
- Erkki Olavi 24.10.1919 – k. 3.7.1944
- Jaakko Elias s. 29.12.1921 –
- Lempi Mirjam 4.1.1924
- Toini Tuulikki 12.1.1926
- Mauno Gabriel 11.4.1927 – 19.6.1978
Sukutarinoiden kertojana on helppoa tehdä listauksia henkilöi0den nimistä, syntymä- ja kuolinajoista, mutta jos haluaisi tutustua henkilöihin ja heidän elämäntarinoihinsa, on se vaikeampaa ja usein mahdotonta silloin, kun aikaa on kulunut ja kertojia ei löydy. Onnekas tilaisuus tutustua erääseen tämän perheen edesmenneistä henkilöistä syntyi, kun Erkki Viitanen, sukulaismies, lähetti minulle taltioimansa sanomalehtiartikkelin. Sanomalehti Karjalaisessa oli julkaistu 13.7.2014 merkkipäivähaastattelu Veikko Ilmari Hyttisestä hänen 100-vuotispäivänsä kunniaksi! Liitän otteen siitä tähän:
Referoin seuraavaksi artikkelia kirjoituksessani. Veikko Hyttisen 100-vuotishaastattelu tehtiin hänen kodissaan Vuonislahdessa Läpikäytävässä. Hän asui samalla tilalla, jossa oli syntynyt ja asunut koko ikänsä. Tästäkin voi jo päätellä, että Veikko Hyttinen on ollut todellinen ”tervaskanto” eli ikäihminen, jolla on erinomainen kunto ja toimintakyky.
Syntymäkodista Hyttisellä ei ollut aikomustakaan lähteä pois, kun rakkaat ja tutut seudut olivat läsnä; näkymä Pieliselle ja marjametsä. Marjaan mies aikoi syksyllä yhä lähteä ja muisteli, miten lapsena kerättiin puolukkaa jopa myytäväksi asti, kun omat laarit oli täytetty. Järvelle lähtö yksin oli saanut viime vuosina jo jäädä satavuotiaalta. Pieliseen liittyivät lapsuuden muistot. ”Alusta lähtien pidettiin yllä kalastushommaa, juostiin penskana pitkin rantoja ja ongittiin. Pielisestä sai hyvin kalaa.”
Kansakoulua Hyttinen kävi neljä vuotta sekä rippikoulun. Sitten pöllimetsässä tarvittiin mukaan työmiestä, jolloin koulunkäynti sai jäädä. Hyttinen joutui talvisotaan 1939-1940 ja jatkosotaan 1941-1944. Talvisodassa Hyttinen oli Lieksan Kivivaaran suunnalla. ”Piti kärvistellä vartiossa. Pakkasta oli 42 astetta ja miehiä vähän, joten vartiossa piti olla kahden tunnin välein. Kyllä se liikkeessä piti, ettei kylmä tullut, mutta siinä sitä vain selvittiin.” Jatkosodasta mies selvisi melko vähäisin vammoin, toisen korvan kuulo jäi kylläkin Rukajärvelle. Hyttisen joukkue oli asettunut syrjäisen huoltotien varteen ja laittanut konekiväärin asemiin. Hyttinen näki venäläisen sotilaan kävelleen harjanteelle ”… rummautin konekiväärillä ja se hävisi siitä. Mutta äläs vain kun vähän aikaa meni, niin meidän etupuolelle jysähti helvetinmoinen tykinpanos. Silloin meni korva umpeen, oli multaa pirua täynnä joka paikka”. ”En ole sen jälkeen käynyt Venäjän rajan takana, ja jos kerran Suomessa saa olla, niin sille puolelle en polkase”.
Perhesuhteisiin ei syntymäpäivähaastattelussa viitattu, joten selvittelin tiedot muuta kautta. Tuossa vaiheessa Hyttinen oli elänyt leskenä viimeiset kahdeksan vuotta. Puoliso Maire Annikki os. Räty (s. 6.8.1916 – 11.9.2006) oli ollut myös pitkäikäinen eli elänyt 90-vuotiaaksi. Pariskunnalle oli syntynyt ainakin yksi poika vuonna 1951, hänestä en löytänyt nimen lisäksi muuta tietoa. Nämä tiedot löytyivät hautakivivalokuvasta ja Hyttisen sukua koskevasta sukuselvityksestä.
Elämäntyönsä Hyttinen oli tehnyt maanviljelijänä. Työ oli vaatinut ja kehittänyt fyysistä kuntoa, ja satavuotiaan Hyttisen toimintakyky kuvautui artikkelissa hämmästyttävän hyvänä. Hän kertoi tekevänsä töitä silloin kun pystyy ja ”muulloin köllötellään”. Pihamaa tarvitsi puhdistelua ja kasvipenkit kastelua, ja siinä aikakin kului eikä käynyt pitkäksi. Mutta mikä olikaan satavuotiaan pitkän iän salaisuus? Tähän kysymykseen Hyttinen totesi, ettei hän osaa salaisuutta siihen selvittää. ”Sen kun vaan on: syö, makaa ja töitä tekee. Eipä se sen kummemmalta tunnu täyttää sataa vuotta”. Hautakivivalokuva kertoo, että Veikko Hyttinen kuoli kolme vuotta tehdyn haastattelun jälkeen eli 6.8.2017 korkeassa 103 vuoden iässä.