Isoisoisä Aarne Kallio (1901 – 1964) joutui tiukkaan tilanteeseen isänsä Matti Mikonpoika Kallion kuoltua 29.9.1941. Isä-Matti kuoli yli 60-vuotiaana leskimiehenä, hänen vaimonsa ja lasten äiti Susanna oli kuollut kymmenen vuotta aiemmin. Heillä oli seitsemän perillistä, vanhimmasta nuorimpaan Aarne (s. 1901), Johannes (s. 1903), Matti (s. 1906) Lauri (s. 1910) Veikko (s. 1910) Anna (s. 1913) ja Niilo (s. 1918).
Jokin synkkä ilmapiiri ympäröi isän ja perillisten välisiä suhteita. Riita roihahti ilmiliekkeihin isän kuoltua. Vanhoja oikeudenkäyntipöytäkirjoja oli yhä tallella Jorma-ukin, Aarnen pojan, säästämänä, ja ne ovat päätyneet pöydälleni ihmeteltäväkseni. Samat pöytäkirjat ovat nykyisin kenen vain saavutettavissa digiarkistojen kautta, joten kirjoitan tässä vain tosiasioista jotka eivät ole salattuja.
Pöytäkirjat paljastavat että Aarne oli tilanteessa, jossa hän oli jäämässä perinnöttömäksi – kuulostaa kolkolle. Muut sisaruksetJohannes, Matti, Lauri, Veikko, Anna ja Niilo olivat valvoneet isänsä kuolinvuoteen äärellä ja todistivat, että isä-Matti olisi päivää ennen kuolemaansa tehnyt suullisen testamentin ja määrännyt, että hänen jäämistönsä on jaettava tasan näiden kuuden lapsen kesken. Tiedossa ei ole oliko Aarne tilanteessa läsnä. Oikeudessa Aarne vaati, että siinä tilaisuudessa, jossa tuo testamentti oli ilmoitettu tehdyksi, ei hänen isänsä Matti Kallio ollut enää täydellä ymmärryksellä eikä hänen esittämänsä lausuma ollut ollut lain määräysten mukainen.
Oikeuden tuomiona oli, että suullinen testamentti julistettiin mitättömäksi ja sisarukset joutuivat korvaamaan Aarnen osalta oikeudenkäyntikulut. Joitakin vanhoja ja koukeroisia lakitermejä oli vaikeaa ymmärtää, vaikka ne luki useampaankin kertaan, mutta edellä mainittu päätös niistä oli luettavissa. Kuolinpesän kiinteistöstä jaettiin 1/7 osa kullekin perilliselle, ja irtaimisto jaettiin kuuden nuorimman kesken.
Millainen oli Aarnen ja hänen isänsä suhde, mikä sen rikkoi? Mitkä seikat johtivat näin syvään veljesten riitaan? Rakentuiko heidän välilleen sopua myöhempinä vuosina? Historia tietää, mutta ei kerro, kun kertojat ovat poistuneet keskuudestamme. Tällainen tarina ei ole ikävyydestään huolimatta ehkä kovinkaan harvinainen.