Hyttisen siskossarjan esittely alkaa: Anna Riitta, Kaisa ja Maria
Edellisessä jutussani kerroin Hyttisen Aapon ja Helenan lapsista, joita oli yhdeksän. Viisi tytärtä ja neljä poikaa. Tässä jatkan aiheesta ja kerron mitä tiedän heidän elämänkuluistaan. Kun olen kerännyt tietoa, olen todennut että tietoa on saanut onkia useista lähteistä. Prosessi on ollut kuin palapelin kokoamista ja välillä on saanut leikkiä salapoliisiakin. 😀 Mutta aloitetaanpa järjestyksessä eli tässä artikkelissa esittelen teille Anna Riitan, Kaisan ja Leena Marian. Kuusi seuraavaa henkilöä jäävät odottamaan vielä vuoroaan.
Perheen esikoinen on Anna Riitta (15.5.1872 – 24.10.1881). Kirkonkirjoista löytyy myös hänen kastepäivänsä, kummit, syntymäaika ja -paikka (Vuonislahti 19), kuolinaika ja -paikka (Vuonislahti 30) ja kuolinsyy eli lavantauti. Tämän enempää eivät kirkonkirjat hänestä kerro. Henkilökohtaisesti ajattelen, että jokaisen suvun jäsenen elämänkaari on tärkeä ja yhtälailla kertomuksen arvoinen, olipa kyseessä sitten lapsi tai aikuinen. Anna-Riitan elämänkaari on ollut lyhyt eikä siitä ole jäänyt muuta tietoa jälkeenpäin tarkasteltavaksi. Aikuiseksi ehtineistä henkilöistä dokumentteja ehtii kerääntyä usein enemmän, mutta aina ei heistäkään.
Kaisa Viitanen, os. Hyttinen (22.3.1874 – 8.10.1959) on sisaruksista se, joka vierailee useammassa kirjoituksessani, sillä hän on isoisomummoni. Kaisan elämäntarinasta, puolisosta ja lapsikatraasta olen kertonut artikkeleissani aiemmin ja tulen palaamaan hänen elämäänsä vielä jatkossakin. Siksi ohitan hänet nyt tällä maininnalla ja siirryn sisarussarjassa eteenpäin.
Leena Maria Turpeinen, ent. Turunen, os. Hyttinen (25.12.1875 – 3.10.1957) syntyi, eli ja kuoli Vuonislahdessa. Hänen kutsumanimensä oli todennäköisesti Maria, jota nimeä käytän hänestä jatkossa. Maria oli kaksi kertaa naimisissa, jäi myös kahdesti leskeksi ja sai yhteensä kuusi lasta. Keskeinen tietolähde selvittelyssä oli kuolinilmoitukset, jotka löytyivät digitaalisesta sanomalehtiarkistosta ja geni-tietokannasta. Digitoiduissa henkikirjoissa olevat merkinnät auttoivat myös, kun pyrin selvittämään perheen lapsikatraan määrää ja summittaisia syntymäaikoja. Kirkonkirjoista löytyisi varmastikin tarkemmat tiedot ja aikamäärät, mutta niihin en päässyt tässä vaiheessa tutustumaan, koska ne eivät vielä löydy digitaalisessa muodossa.
Maria ja Paavo Turunen avioituivat 15.9.1906, jolloin Maria muutti puolisonsa kotitilalle Melavaaraan (Vuonislahti 8). Heille syntyivät seuraavat lapset: Anna Paavontytär (10.8.1907), Hilja Helena (15.9.1909), Martta Kristiina (28.12.1912) ja Olga Katriina (2.10.1914). Vuosi 1916 alkoi murheellisesti: Hilja-tytär kuoli 14.1.1916 eli 6-vuotiaana. Perheenisä ja puoliso Paavo Turunen (s. 26.10.1872 – k. 9.2.1916) menehtyi vain muutama viikko tyttärensä jälkeen. Heistä julkaistiin alla oleva yhteinen kuolinilmoitus.
Maria jäi 40-vuotiaana leskenä lapsineen miehensä kotitilalle. Painoiko vaa’assa enemmän rakastuminen vai käytännön seikat, sitä tarina ei kerro, mutta seuraavana keväänä Maria avioitui pielisjärveläisen Antti Turpeisen (s. 12.6.1876) kanssa. Antti ja Maria saivat todennäköisesti kaksi lasta, Väinön ja Hiljan, joiden nimet tulivat esiin Antin kuolinilmoituksessa. Antti Turpeinen kuoli 27.5.1928 ja hänestä julkaistiin alla oleva kuolinilmoitus.
digi.kansalliskirjasto.fi
Varovainen päätelmäni Pielisjärven henkikirjojen tutkimisen jälkeen on, että Väinön syntymä ajoittuu vuodelle 1918 ja Hiljan vuodelle 1920. Nämä tiedot kaipaisivat vielä tarkistusta ja vahvistusta esim. kirkonkirjoista, joita en ole päässyt tutkimaan. Tuohon aikaan ei ollut tavatonta, että saman perheen myöhemmin syntynyt lapsi sai aiemman, jo kuolleen lapsen etunimen. Hilja-nimisiä tyttäriä Marialla on siis luultavimmin ollut kaksi. Maria sai lapsensa Antti Turpeisen kanssa varsin myöhään eli yli 40-vuotiaana, minkä voi laskea hänen syntymäajastaan.
Maria kuoli 3.10.1957 eli 81-vuotiaana. Hänen äitinsä ja moni sisaruksista saavutti myös yli 80 vuoden iän, eli he ovat olleet tuon ajan mittapuun mukaan hyvin pitkäikäistä sukua. Marian jälkipolven elämästä en tiedä paljoakaan. Arvokas tiedonlähde paljastui, kun selailin Margit-mummini muistikirjaa. Hän oli tallettanut muistikirjaansa sukulaisten kuolinilmoituksia, ja sieltä löytyivät Marian kahden tyttären, Olga Katriinan ja Martta Kristiinan, kuolinilmoitukset. Ilmoitukset ovat todennäköisesti julkaistu paikallisessa sanomalehdessä Karjalaisessa. Niistä voi lukea, että Martta Kristiina Martikainen (os. Turunen), syntynyt 28.2.1912, kuoli 29.4.1993 Lieksassa. Olga Katriina Martikainen (os. Turunen), syntynyt 2.10.1914, kuoli 17.1.1997 Kontiolahdella. Martta oli kuollessaan 81-vuotias ja Olga 82-vuotias.
Pohdintaa ja jälkiviisautta
Yllämainitut henkilöt, Maria sekä hänen tyttärensä Martta ja Olga, jäivät tuntemattomaksi lapsuudenperheelleni. He yhdistyvät sukuuni siis isoisäni Osmon kautta, kyseessä on siis ukkini isoäidin Kaisan Maria-siskon perhe. Kun katson Martan ja Olgan kuolinaikoja, jotka sijoittuvat 1990-luvulle, ja paikkakuntia, Lieksa ja Kontiolahti, ne kaikki ovat olleet ajallisesti ja maantieteellisesti lyhyen matkan päässä. Sama koskee valitettavasti monia muitakin Hyttisen suvun edustajia, he jäivät meille etäisiksi ja näkymättömiksi.
Saattaa olla, että Osmo-ukki ja Margit-mummi heistä jotain puhuivatkin, ja lapsuudenperheessäni olimme paljon tekemisissä ukin ja mummin kanssa. Usein kahvipöydän ääressä he vaipuivat muistelemaan menneitä tapahtumia ja ihmisiä. Toinen asia on sitten se, jaksoivatko tuossa vaiheessa elämää tarinat jostain sukulaisista, joita ei ollut koskaan tavannutkaan, kiinnostaa ainakaan meitä lapsia 😀 Juttuja varmaan kuultiin, mutta yhtä helposti ne unohtuivat. Nuo sukulaiset tuntuivat kuuluvan isovanhempieni elämään, joka tapahtui ”joskus kauan sitten”.
Tässä iässä kiinnostus sukujuuriin on herännyt. Olen ikään kuin ihmetellyt, että ahaa, tämmöisiä sukulaisia on löytynyt Osmo-ukin puolelta, heitähän on ollut paljon ja he ovat asuneetkin lähellä Joensuuta, lapsuuden ja nuoruuden kotikaupunkiani. Mietin myös syitä, miksi he jäivät tuntemattomiksi. Onko niin, että kun avainhenkilö tuohon sukuun tutustumisessa on ollut juuri ukkimme, niin sukulaisten luona kyläily ja yhteydenotot eivät ole ollut juuri hänen heiniään? Ukki oli kyllä sosiaalinen ihminen, sellaisena hänet muistan.
Vai oliko niin kuten tavallisesti on, että monessa suvussa ja perheessä nimenomaan naiset keskenään vaalivat yhteyksiä, eivät miehet. Arkikokemus omalla ja puolison kohdalla kyllä puhuu tämänkin teorian puolesta. Tämän kautta pääsenkin jälleen analysoimaan omaa elämääni. 🙂 Eli perhe- ja persoonakohtaisia eroja löytyy läheltäkin. Mielipiteeni on, että niin minä kuin rakkaat siskonikin olemme jollain tavoin melkoista mörököllien sukua, mitä tulee keskinäiseen yhteydenpitoon. Tai toisin sanoen introvertteja. Ajankäytön haasteet ovat myös hyvin erilaiset, kuten elämäntilanteet. Mutta luotan huumoriin ja myös siihen, että tarpeen tullen tuemme toisiamme. ; )
