Meriläisen eli Okkosen Iidan lapsuudesta
Iida Maria Okkonen syntyi 2.3.1884 Nurmeksessa Lipinlahdella talossa nro 22. Iida syntyi Pentti Okkosen (1840-1894) ja Anna-Liisa os. Meriläisen (1842 – 1896) kymmenenneksi lapseksi. Tuolloin perheet olivat tyypillisesti suuria ja lapsia syntyi perheeseen jopa kahden vuoden välein. Isä-Pentti oli pientilallinen, talon isäntä, mutta omaisuutta lienee ollut varsin vähän ja arkielämä vaatimatonta. Talossa ei ole ollut alamaisia, kuten torppareita tai palkollisia, kuten joissakin kylän isommissa taloissa.
Anna-Liisa synnytti Iidan, kymmenennen lapsensa, ollessaan 41-vuotias. Hän oli varsinainen konkariäiti, jatkuvien raskauksien ja synnytyksien kuluttama, ja synnytti paria vuotta myöhemmin vielä ”pahnanpohjimmaiseksi” Oton (v. 1886). Ikäeroa vanhimman ja nuorimman lapsen välille tuli peräti 23 vuotta. Kaksi poikaa kuoli jo pienenä, esikoinen Pentti (s. 1863) 13-vuotiaana ja Antti (s.1871) 1-vuotiaana. Yhdeksän lapsista varttui aikuisuuteen.
Iidalla oli viisi isosiskoa: Anna (s. 1865), Kaisa eli Katri (s. 1867), Stiina (s. 1869), Sikke (s.1874) ja Marjetta eli Margareta (s. 1876). Iidan syntyessä vanhimmat siskot olivat todennäköisesti lähteneet jo kotoaan, olihan Anna tuolloin jo 19-vuotias ja Kaisa 17-vuotias. Iidalla oli myös kaksi isoveljeä: Juho (s. 1878) ja Antti (s. 1881). Sisaruksien elämänkuluista kerron jotain myöhemmin.
Lasten elämä ennen vanhaan oli leikkiä ja työntekoa. Lapset otettiin talon töihin mukaan jo varhain, ja isommat siskot katsoivat nuorempien perään, kun äiti ja isä lähtivät navetta- ja peltotöihin aikaisin aamulla ja tullen ehkä vasta iltamyöhään. Pojat opetettiin tulevaisuutta varten miesten töihin, joita olivat mm. metsä- ja peltotyöt ja kalastus. Tytöt opetettiin huushollinpitoon eli tekemään kotitöitä, huolehtimaan ruuasta ja osallistumaan karjanhoitoon. Lapset omaksuivat käytännön arjen taidot pikkuhiljaa aikuisuutta varten, johon astuessaan jokaisella oli velvollisuus elättää itsensä työllään.
Koulussakin lapset päivisin kävivät, jos vanhemmat siihen antoivat lupansa. Tiedossa ei ole, pääsikö Iida käymään koulua vai oppiko tarpeelliset asiat kotonaan. Koulun käyminen oli vapaaehtoista, eivätkä lait sitä 1800-luvulla edellyttäneet.1800-luvulla lasten koulunkäynti riippui paljolti perheen sosiaalisesta asemasta ja asuinpaikasta. Maaseudun lasten lukemaan opettaminen jäi pitkälti kotien vastuulle, tai kylä- tai kiertokoulun varaan. Lasten työnteko oli usein välttämätöntä varsinkin köyhissä kodeissa, eivätkä lapset aina päässeet kouluun silloinkaan kun siihen olisi järjestynyt tilaisuus. Varsinkaan tyttöjen kouluttamista ei nähty tärkeänä. Kirkko edellytti kansalta sisälukutaidon oppimista, mutta esimerkiksi kirjoitustaitoa ei nähty yhtä tärkeäksi, vaan opetus tähtäsi katekismuksen osaamiseen ja rippikoulusta suoriutumiseen.
Iida menetti vanhempansa jo lapsena. Isä kuoli keväällä 1894, kun Iida oli 10-vuotias, ja äiti kaksi vuotta myöhemmin. Alaikäinen Iida tarvitsi vielä huoltajaa, ja tähän ryhtyi todennäköisesti joku Iidan miespuolinen sukulainen. Koska Iidalla ei ollut aikuisuuteen ehtineitä veljiä tai velipuolia, huoltajana saattoi toimia esimerkiksi enoista, sedistä tai lankomiehistä. Huoltajalla oli oikeus tehdä huollettavaansa koskevat päätökset, kuten missä hän asui ja missä talossa teki työnsä. Huoltajan lupa tarvittiin myös avioitumiseen.
Miten Iida koki vanhempiensa kuoleman? Kenen huomassa hän oli kahden muun perheen nuorimmaisen Antin (s. 1881) ja Oton (s. 1886) kanssa? Sijoitettiinko lapset isompien sisarusten luokse vai lähtivätkö he pikkupiioiksi ja -rengeiksi kylän muihin taloihin? Näihin kysymyksiin en ole löytänyt vastauksia.