Sukutarinan kertominen kuvien avulla
On virkistävää joskus kokeilla jotain uutta. Kun harrastus on sukututkimus, perinteinen tapa on tehdä sitä kirjoittamalla ylös nimiä ja lukuja. Olen itsekin kirjoittanut paljon kaikkea ylös, tehnyt roppakaupalla taulukoita, ladellut päällekkäin ja vierekkäin syntymäaikoja ja kuolinaikoja, etunimiä, toisia nimiä, sukunimiä. Saatan uppoutua ”vanhojen papereiden” pariin sen verran paljon, että jo itsekin tuntuu että kiitti nyt riitti. Puoliso on jo siinä vaiheessa ihmetellyt ääneen että miten paljon aikaa joku saa menemään ja näin kumman asian äärellä.
Joskus tarvitaan siis breikkiä. Siirrytäänpä siis kukkien ja mehiläisten pariin, ja perhosten… kuva-arvoitus: mikä tämä on?
Viiden pisteen vihje: nimet vihreällä paperilla.
Valveutunut lukija voi kohta päätellä, että tämähän liittyy sukututkimukseen, ja aivan oikein! Arvoitus ratkaistu.
Kuvassa on parvi perhosia. Vihreän kortin perhoset edustavat tässä Hyttisen perhekuntaa, siinä ovat Anna Riitta, Kaisa, Leena Maria, Hilma, Tiina, Oskar, Aapro, Antti ja Johannes. He ovat Abramin (tuttavallisesti Aapon) ja Helenan jälkeläisiä, ja syntyivät Vuonislahdella, ennen 1900-luvun alkua. Elämä voi olla lyhyt kuin perhosen lento. Kaksi – Anna-Riitta ja Oskar – kuolivat jo lapsena. Seitsemän jälkeläistä varttui aikuisuuteen asti.
Tuli mukaan kumppaneita, mitä sitten tapahtuikaan, oli kukkia ja mehiläisiä ja niin edespäin… pian uusi parvi perhosia nousi lentoon. Sininen kortti kuvastaa näiden Hyttisen sisarusten omia jälkeläisiä. Pääsin laskuissani siihen, että heitä oli ainakin 39, niin paljon lapsenlapsia kasvoi siis Abram ja Helena Hyttiselle. Tässä vaiheessa sukunimiäkin oli perheenjäsenillä jo useita, on tullut vävyjä ja miniöitä. On siinä ollut perässä pysymistä, kun on alettu heistä ja lapsenlapsista lukua pitämään. Abram eli Aapo kuoli viisissäkymmenissä vuonna 1905, mihin mennessä ensimmäisenä aikuiseksi ehtinyt jälkeläinen eli Kaisa, tuleva isoisomummini, oli saanut kolme lasta. Keskimmäinen näistä lapsista oli Leena (s. 1900), tuleva isomummoni. Kaisa ja Leena ovat ”keskushenkilöitä” isänisäni suvun tarinassa ja heistä olen kirjoittanut paljon. Mutta ennen heitä oli siis Hyttisen suvun ”kantaäiti” Helena, joka eli miehensä Abramin jälkeen vielä vuosikymmeniä ja kuoli vuonna 1930 korkeassa 84 vuoden iässä.
Jos palataan vielä perhosiin, niin kuvaa tarkastellessa (ainakin minun) on helpompi hahmottaa yksi yksittäinen henkilö ja hänen paikkansa omassa suvussaan. Ajattelen sinisen kortin äärellä, että yksi noista monista kymmenistä perhosista on isomummoni Leena. Hänen elämäntarinaansa pohdin nyt monia vuosikymmeniä myöhemmin. Sitten on ne hänen kanssaan olevat 38 perhosta, josta jokainen edustaa yhden henkilön elämää, jolla on oma yksilöllisen tarinansa. Olen saanut tietooni heistä lähinnä nimen, en juurikaan muuta. Ja kuitenkin näistä tarinoista on saanut alkunsa taas monia, monia uusia elämänpolkuja ja sen myötä tarinoita.
Hyvin paljon riittäisi työsarkaa tämänkin sukuhaaran tarinoiden kerääjille ja kirjoittajille! Ei loppuisi kertomukset lyhyeen. Jätän kyllä tilaa tässä muillekin… 😀
