Otto Eerikki Viitanen (27.6.1903 – 22.12.1929) valokuvissa
Palaan vielä seuraavien kuvien myötä Otto Viitaseen, joka oli siis vanginvartija Antti ja puoliso Kaisa Viitasen poika, yksi viidestä aikuiseksi ehtineestä jälkeläisestä.
Ateljeekuva Otto Viitasesta 1920-luvulta. Kuva: Erkki Viitasen yksityisarkisto.
Otto Viitanen ja kihlattunsa Sylvi Mattila Jyväskylästä. Kuva: Erkki Viitasen yksityisarkisto.
Elämästä suuri osa kului työn merkeissä
1920-luvun nuorten miesten vapaa-aikaa
Kuvat: Erkki Viitasen yksityisarkisto. Ensimmäisessä kuvassa Otto metsästyskoira ”Julin” kanssa, jonka veljekset omistivat yhdessä. Ryhmäkuvassa kuvaan on päässyt Julin lisäksi nuoret miehet: Otto istuu taustalla kannel sylissään, nuoremmat veljet ovat vasemmalla istuva Aarne (1910 – 1992) ja edessä istuva Väinö (1906 – 1977) ja veljesten seurassa sohvalla pitkällään Vilho Tuovinen.
Kun näitä valokuvia katselen, tulee samanlainen tunne kuin elokuvassa, jonka nimeä en nyt muista, mutta jossa päähenkilö kuiskaa ”Memento mori”- Muista kuolevaisuutesi – koulun seinällä olevaa mustavalkoista luokkakuvaa katseleville nuorille. Näistä kuvista on kulunut nyt 100 vuotta. Kiitävi aika, vierivät vuodet. Tartu hetkeen – Carpe diem!
Koska tänään 28.2.2024 on Kalevalan päivä, suomalaisen kulttuurin päivä, juhlistan tätä myös seuraavan runon sanoin, joka liittyy sopivasti aiheeseen. Runo on Eino Leinon Hymni tulelle (viimeinen säe). Kuva isäni arkistosta.
On elon aika lyhyt kullakin. Siis palakaamme lieskoin leimuvin! Tulessa kohotkaamme korkealle! Maa maahan jää, mut henki taivahalle.
