Margit-mummini syntymästä on kulunut 96 vuotta
Margit-mummini syntymästä on kulunut tänään, 28.9.2023, tasan 96 vuotta. Hänen kuolemastaan on kulunut 7 vuotta. Meille kertyi siis 43 yhteistä vuotta, mikä on aikamoisen harvinaista, kun mietitään missä iässä ihmiset keskimäärin menettävät isovanhempansa. Yhteiset vuodet hänen kanssaan on yksi isoista elämäni rikkauksista. Hänen muistolleen julkaisen nyt lyhyen elämänkertomuksen hänestä.
Margit syntyi 28.9.1927 toisena lapsena Tyyne ja Antti-Eero Okkosen perheeseen. Syntymäpaikka oli Suistamoon kuuluva Loimola. Silloinen Suistamon kunta sijaitsee Venäjällä Suomen luovuttamalla alueella Karjalassa. Perheen ensimmäinen lapsi Alfred oli syntynyt vuonna 1922 Nurmeksessa. Työn etsimisen perässä jouduttiin usein muuttamaan 1920-luvulla, ja monien muiden tavoin myös Antti-Eero ja Tyyne lähtivät Karjalaan, jossa oli laajat maa- ja metsäalueet, ja töitä löytyi niin metsätöiden kuin rakentamisen parista. Nuoripari asettui Loimolaan, jossa Margit sitten syyskuussa 1927 syntyi.
Margitista lapsena on vain yksi kuva, joka on esillä myös aiemmassa postauksessani (”Työn perässä lähdettiin porukassa maailmalle”) ja rajasin kuvasta henkilöitä tähän seuraavaan kuvaan. Kuvassa ehkä parivuotias Margit on Tyyne-äitinsä sylissä portailla, ja heidän kanssa samalla portaalla istuu isoveli Alfred. ”Loimolan kodin rappusilla vuosina 1929 – 1930, Margit äidin sylissä (tumma mekko)” on kuvan taakse kirjoitettuna Margitin käsialalla.
Margitin isä Antti-Eero Okkonen työskenteli rakennusalalla. Myöhempinä vuosina hän työskenteli rakennuksilla työnjohtajana Lieksassa ja Nurmeksessa. Muitakin Okkosen suvun nuoria miehiä muutti Antti Eeron myötä töihin seudulle, kuten Antti-Eeron veli Kalle (1904 – 1952) vaimonsa Annan (s. 1903-) kanssa, sekä Antti-Eeron serkut Juho (s. 1897-) ja Eero (s. 1902-). Luultavasti kuvassa alemmalla portaalla istuva pieni poika on Unto (s. 1928) eli Margitin serkku ja hänen kanssaan lähes samanikäinen.
Margit muisteli vanhuusvuosinaan veljeään Alfredia ja toisinaan Untoa, joka oli hänen lapsuutensa tärkeimpiä ystäviä. Unton sisarukset eli Okkosen Kallen ja Annan muut lapset syntyivät vuosina 1930 ja 1934. Jo lapsuudessa ystävät ovat hyvin tärkeitä ja suvun lapsista on muotoutunut oma lasten yhteisö, sen yhteisön rinnalle mikä näillä muutamilla perheiden aikuisilla oli keskenään. Muut sukulaiset asuivat kauempana ja yhdessä veljien ja serkkujen kesken oli lähdetty leipää tienaamaan maailmalle.
Margitin perhe palasi lähelle vanhempiensa kotiseutuja vuonna 1936. Margit oli tuolloin 9-vuotias. Vuonna 1939 Margit joutui talvisodan aikaan evakkomatkalle. Nurmekselaiset evakot vietiin talvisodan alkaessa Nivalaan. Evakuointia johtivat viranomaiset valtionjohdon taholta annetun asutussuunnitelman mukaisesti ja sieltä määräytyivät evakkoretkien määränpäät. Viranomaiset jakoivat evakot kussakin päämääräpisteessä sitten eri paikkoihin – kouluille, kotimajoitukseen ym. – tehtyjen suunnitelmien mukaan, eikä niistä voinut valittaa.
Margitin perhe hajaantui sodan alkaessa. Margitin isä ja veli lähtivät rintamalle ja äiti-Tyyne muonituslotaksi Lieksan seudulle. Margit lähti evakkoon Iida-mummonsa kanssa ja matka johti Lapinlahdelle Pajujärvelle, jossa heidät sijoitettiin vauraaseen maalaistaloon. Heihin suhtauduttiin todella ystävällisesti ja vieraanvaraisesti, saivatpa he oman huoneen, jossa oli tapetoidut seinätkin, Margit muisteli elävästi, kun haastattelin häntä kerran lukioikäisenä äidinkielen esitelmää varten. Perheet ystävystyivät keskenään ja yhteyttä pidettiin vielä sodan jälkeenkin.
Monien evakkojen elämä ei ollut samalla tavoin onnekasta kuin heillä. Evakkoon lähteneitä saatettiin laittaa asumaan kylmiin renkitupiin ja ruokaa oli niukasti. Monet evakot kertoivat ryssittelystä ja siitä miten heitä pidettiin kiertolaisina, kun kaikki kanta-asukkaat eivät ymmärtäneet täysin sitä, miksi heidän oli ollut pakko lähteä matkaan. Suomalaiseen messuun kuuluva laulu ”Sodan muistot” kertoo näistä ajoista koskettavasti. Laulu löytyy Youtubesta, sävellys Lasse Heikkilä ja sanat Päivi Tahvanainen.
SODAN MUISTOT
Joko ankarat sotien muistot ovat hiljalleen häipyneet pois? Voinko elää vain ohitse käyden, niin kuin niitä ei ollutkaan ois? Kun mä vanhuksen kertovan kuulen, mitä ollut on todellisuus, alan ymmärtää miksi se kalvaa, tulee uniin kun on hiljaisuus. Viestit ennusti vaikeaa aikaa, oli ilmassa levottomuus. Miehet kutsun kun sai rintamalle, oli tilanne kaikille uus. Jäivät kodit näin vastuulle naisten, oli lapset ja karja ja työt. Päättyi askareet illalla myöhään tai vasta kun laskeutui yö. Sydän Karjalan kansalla särkyi, kun tykkien jylinä soi, kodit rakkaat kun käskettiin jättää, juuri mitään ei pelastaa voi. Oli nyyttiin vain pantava vaatteet, kaikki muu tulen ruuaksi jää. Silmät kyynelten sumentamina suljettiin kotiveräjä. Ehkä aistivat eläimet murheen, perheen vahtikin osansa sai. Kodin portailla päätänsä painoi vasten emännän polvea vain. Vuoti kyyneleet silmistä koiran, mitä tuntenut vahti tuo lie. Ehkä arvasi tulevaisuuden, perheen mukaan ei veisi sen tie. Kylän karja pian laumaksi koottiin, sitä johtamaan tyttöset käy. Kuka huomista miettimään pystyy, kun matkansa määrää ei näy. Härkävaunu vie kotoa poispäin, ehkä turvaa ja kortteerin saan. Kodin ikävän, muistojen tuskan, kanssa kohtalotoverin jaan. Näki kauhusta laajenneet silmät kotikylänsä savuavan, sydän tiesi jo lähtijän turhaan sinne paluusta haaveilevan. Sinne iäksi jäi lapsuusmuistot, koti lämpöinen ja kangaspuut. Hirret saunan ja uus vinttikaivo, mummon ruskea rukki ja muut. Ei se matka niin kauaksi vienyt, vaan tie oli louhikkoinen. Eikä vastassa jokaista oltu ovin avoimin, odottaen. Mutta mahduttiin vieraisiin nurkkiin, eestä ruokamme uurastamaan. Huoli rakkaista mielessä laittoi paatuneemmankin rukoilemaan.
https://music.youtube.com/watch?v=4yFYwRWJ38o&si=IYZKUJltq76FlEIS
Iida-mummista tuli yhteisten kokemustenkin takia tärkeimpiä ja läheisimpiä aikuisia Margitin elämässä. Olen ymmärtänyt, että hän koki ennen kaikkea Iidan läheiseksi, kuten myös isänsä Antti-Eeron. Margit kuvaili olleensa ”isän tyttö”. Iida Meriläinen kuoli vuonna 1966, mikä oli suuri suru Margitille. Iida-mummista Margit kertoi myös meille lapsenlapsilleen. Olen viime vuosina harrastanut enemmän sukututkimusta ja kirjoitin hänestä pienoiselämänkerran sivustolle ”Naisten ääni”, josta se on luettavissa. https://www.naistenaani.fi/kautta-korven-kiven-ja-kannon-iida-merilaisen-tarina/